Olen Iida Salmi, eläintenkouluttajan ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Pälkäneeltä.
Minulle on tärkeää että voin auttaa asiakasta luomaan turvallisen, sujuvan sekä mutkattoman yhteisen taipaleen nelijalkaisen ystävänsä kanssa.
Erityisesti sydäntä lähellä eläinten kouluttamisessa ovat arjen haasteet ja ongelmakohdat, arjen perustaidot ja niiden oppiminen, sekä eläimen kokonaisvaltainen hyvinvointi.
Erityisosaamisenani mainittakoon rescuekoirat ja kodinvaihtajat, mutta otan lämpimästi vastaan myös muut koirat pennusta senioriin, rotuun, karvoihin tai karvattomuuteen katsomatta!
Tällä hetkellä teen kevytyrittäjänä kotikäyntejä Pirkanmaan alueella, sekä tarpeen mukaan muillakin paikkakunnilla. Otan vastaan myös etäneuvontaa tarvitsevia asiakkaita.
Koulutustapani perustuvat nykyaikaisiin tutkimuksiin koirien käyttäytymisestä ja koulutuksesta. Koulutan eläinlähtöisesti ja positiivisesti vahvistamalla, ja näin ohjaan asiakkaitanikin tekemään. Olen myös sitoutunut Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiin sääntöihin


Eläinten käyttäytyminen ja hyvinvointi kiinnostaa minua paljon, ja eläimet ovat olleet elämässäni aivan pikkulapsesta saakka. Tiedonjanoni on sammumaton, ja täten pidänkin itseni kehittämistä tärkeänä taitona, niin ammatillisesti, kuin yleisesti muussakin elämässä.
Kotona arkeani pyörittää kolme rescuegalgoa sekä kaksi Viipurin rescueta, yksi seniori-iässä oleva sekarotuinen sekä kolme kissaa. Toimin myös rescuekoirille kotihoitopaikkana sekä aktiivina rescueyhdistyksessä. Vapaa-ajalla tulee vietettyä aikaa myös paljon erilaisten eläinpersoonien kanssa.
Käymäni koulutukset:
- Luontohyvinvointiohjaaja osatutkinto, Hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla & luontoperustaiset hyvinvointipalvelut v. 2024, Hyria
- Eläintenkouluttajan ammattitutkinto (AT) v. 2021, Taitotalo
- Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja v. 2018, Hyria
- Lisäksi vapaa-ajallani kehitän itseäni paljon lukemalla, luentoja ja tutkimuksia seuraamalla sekä kuuntelemalla.